sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Tietenkin on

Jeanne Willis: Kerro satu, Tatu 
Suom. Raija Rintamäki. Mäkelä, 2017
Iltasatu, tarinointi, puhuminen - joku uskottu, jolle kertoa ja sepittää. Toisaalta tarinoiden oma mahti.

Kuvassa vasemmalla Minka Heinon Pinnalla. Pop!: lasten aforismikirja, oikealla aukeama Elina Pullin Kukkuluuruu = Kuckeliku -kirjasta. Kaikissa ollaan tekemisissä jonkin verran veden kanssa. 

Minka Heinon Pinnalla. Pop! -kirja on kielellisesti niin  herkullinen ja monipuolinen, että sen soisi olevan luettavana jokaisessa päiväkodissa, esikoulussa ja alakoulussa. Käsitteet käännellään kunnolla. Tällaista lisää. 

Runoista tuttua, vaikkapa Itkosen, mutta tässä aforismit toimivat kielen, käsitteiden ja ajattelun selkeyttäjinä ilman runon kehystäkin, koska ovat tarjolla teemoittain.

 Kolme uutta kirjaa, joissa käsitellään kussakin omalla tavallaan vuorovaikutusta, ystävällisyyttä ja myötätuntoa. 

Elina Pulli: Kukkuluuruu = Kuckeliku 
Kuvitus Karoliina Pertamo.
Lasten keskus, 2017
Varhaista vuorovaikutusta.

Marcus Pfister: Aina ei voi voittaaa, Sateenkaarikala
Lasten keskus, 2017

Sateenkaarikalan kimallus ei lakkaa viehättämästä. Sveitsiläisen Marcus Pfisterin ensimmäinen Sateenkaarikala -kirja julkaistiin jo vuonna 1992 ja siitä tuli heti suursuosikki. Sateenkaarikalaa oli aivan kuin odotettu, se tuntui olleen kuin aikojen alusta. Kirjoja on käännetty yli 80 kielelle.

Nykyään kimallusta on kirjoissa jos jonkinlaisissa paikoissa, kuten montaa muutakin viehätystekijää - hyvä niin, ei siinä mitään pahaa ole, kunhan ei tule pettynyt olo kirjan muun annin kanssa. Onneksi useimmiten ei tule. On huomattu, että tehosteilla on paljon myönteisiä mahdollisuuksia, ei pelkästään esteettisiä, vaan myös pedagogisia jne. (ääniefektit, luukut, kosketeltavat pinnat jne. etenkin erityislapsille).

Sateenkaarikala lisäsi aikoinaan myös kiinnostusta meren maailmaan, kaloihin ja muihin meren asukkaisiin.
Kolmanneksi, eikä vähäisimmäksi Sateenkaarikala -kirjojen suosion syyksi voi laskea sen, että niissä on alusta asti korostettu yhteisöllisyyttä, toisen huomioimista, erilaisuuden hyväksymistä ja yhdessä tekemistä, ystävyyttä ja ystävällisyyttä. 
Jossakin kirjassa joidenkin mielestä jopa liikaakin - olisiko Sateenkaarikalan pitänyt luovuttaa joku suomu jollekulle, vai miten se nyt menikään...

Tässä uusimmassa Sateenkaarikala -tarinassa käsitellään leikkimisen ohella kilpailuhenkisyyttä, itsetuntoa ja sen sellaista... elävään elämään sovellettuna (näitä luetaan ahkerasti päiväkodeissa ja kodeissa) anteeksi pyytämiseen houkuttelu on niin herkkä asia, että voi vain toivoa, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin Sateenkaarikalan kanssa. (Anteeksipyyntöön painostaminen vähänkään epäselvässä tilanteessa voi kääntää reiluuden opettamisen päälaelleen.) 

Ella Brigattin Liian pieni norsu
Kulttuurikioski Osk, 2017

Yhtäkkiä Ella Brigattin neljän kirjan sarjan kauneus ja merkityksellisyys aukenivat. Kukin kirja toimii itsenäisenä, mutta näinkin voi tehdä. Jokaisella on yhteisen tarinan ohella oma tarinansa. Heidän tarinansa limittyvät toisiinsa. He tarvitsevat toisiansa, he oppivat toisiltaan, he ovat armeliaita toisilleen, he kannattelevat toisiaan. He kuuluvat isompaan tarinaan, jossa on tärkeää tajuta auttamisen, avuliaisuuden ja luotettavuuden merkitys.

Isosta kuvasta piirtyy arjen kanssakäymisen ja ystävyyden takaa pakolaisten, vainottujen ja tukea tarvitsevien solidaarisuus. Jos niin haluaa nähdä.
Selviämme vain yhdessä.
Tätä kirjasarjaa voi suositella yhtä hyvin kaunokirjallisena tarinana kuin kansainvälisyys- tai ekologia-aiheisen opetuksen tueksi.

Haikara jolla ei ollut nimeä
 Krokotiili joka ei halunnut syödä
Puu joka puhui tähtien kanssa

  
Sinikka ja Tiina Nopolan uusi Risto Räppääjä -kirja, Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Tammi 2017)on saapunut kirjastoihin. Tee varaus.

 

Tietenkin on? Onnellisten loppujen lisäksi jännitystä, hauskuutta, naurua ja oppimista. Sitähän se kaikki on, elämää.

Adalmiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti