keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää uutta vuotta!

Kirjapuutarha kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa onnea alkavaan vuoteen 2015!

Terveisin,
Adalmiina ja Saima

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Zaida ja lumienkeli


Saku Heinänen: Zaida ja lumienkeli. Tammi 2014. Kansi, teksti, tekstin kirjaintyyppi, ulkoasu ja mustavalkoinen kuvitus Saku Heinänen. Esikoisteos, kokonaistaideteos.

Zaida ja lumienkeli on raikas tuttavuus. Seuraavastakin Zaida-kirjasta on tiedossa jo kansi ja juonikuvaus.
Zaida ja elovalkeat 

Zaidassa ja lumienkelissä (Zaida ja lumienkeli -kirjassa) on ripaus samaa lumoa kuin vaikkapa Philippa A. Pearcen Tomin keskiyön puutarhassa tai Margaret Mahyn Vaarallisissa unissa. Vain ripaus, mutta noin suurista klassikoista muistumakin ilahduttaa. Saku Heinänen on onnistunut ripottelemaan taikapölyä juuri sen verran, että haluaa uskoa hänen pystyvän siihen toistekin. Elovalkeat... hän on varmaan kehittänyt niistä jotakin Zaidan tarinaan sopivaa ...

Luettelo seikoista, jotka tekevät Zaida ja lumienkeli -kirjasta Adalmiinan mielestä hyvän, runollisen ja taiteellisesti eheän kirjan (vaikkakaan ei täydellistä tai ihan lumoavaa vielä):
  • kansi on kaunis, kauniin värinen ja hyvin sommiteltu; Zaidan katse on kiinteä, vakava ja kaunis, ja siitä voi kuvitella, että hän on paitsi hetkessä kiinni (raikas talvisää, punaiset posket), myös siitä irti (käsien asento, tumma taivas taustalla, revontulet)
  • kannen violetti Zaidan kaulahuivissa, myssyssä, lapasissa ja revontulissa jatkuu sisäkannen salaperäiseen liilanviolettiin puistonreunaan, kadulle, taloihin ja takorautaiseen aitaan
  • sisäkannessa voi jokainen nähdä jonkun tutun kohdan kaupungista, jostakin kaupungista;  aikakerrostumia ja paikkoja vaihdellen voi nähdä aidan rajaamia tontteja, puistoja, puistikkoja, pihoja todellisista muistikuvistaan, elokuvista, unista. (Kaivopuiston reuna, Pyhän Henrikin aukion kolme aitaa, Puistokatu, Ison puistotien silta, Iso puistotie, kohdat Tehtaankadun, Neitsytpolun, Ullankadun, Vuorimiehenkadun, Kasarmikadun, Tähtitorninkadun ja ties minkä kadun varrelta ja ties mistä puutarhoista ja puistoista...)
  • kannesta, kun ottaa takakannen mukaan kuvaan, tulee mieleen Kaivopuisto ja meri, Tähtitorninmäki jne. jne. Kuvaan tulee silloin myös huumoria ja talvista realismia: koira katsoo ties minne merelle kaukaisuuteen ja tyttö on kuin kuka tahansa 11-vuotias nauttimassa upeasta illasta, yksin vain osittain, koska mielikuvitus loihtii esiin lumottuja metsiä ja sukulaissieluja
  • tarinaan on punottu tervejärkistä, eettisesti kestävää ja viisasta vanhemmuuden kuvausta, olkoonkin, että kuvaus koskee adoptiolapsen ja vanhempien suhdetta
  • tarinan päähenkilö saa olla lapsi, josta vanhemmat välittävät ja joka kunnioittaa ja rakastaa vanhempiaan - ja joka voi käydä 11-vuotiaan pohdintaa omasta biologisesta taustastaan, omasta syntyperään liittyvästä erityisyydestään, omasta minuudestaan jne.
  • tarinan koti on turvallinen ja siksi siitä on turvallista irrottautua hetkittäin
  • koira-lemmikki on kivalla ja luontevalla tavalla linkkinä realistisen maailman ja kuvitellun, toivotun ja osittain koetun välillä
  • tarinaan punoutuu eri taidemuotoja ja elämänfilosofiaa: Zaida käy keskiviikkoisin koulun draamakerhossa ja nauttii siitä; hänen kodissaan taide näkyy kirjallisuuden, kuvien, valokuvien, musiikin yms. läsnäolona (osa kuvituksen kautta, osa tekstin); harjoiteltava ja joulujuhlassa esitettävä näytelmä on muokattu Andersenin Tulitikkutytöstä; Zaida pohdiskelee asioita, monenlaisia asioita, myös olemassaoloa (jo Taikatalvi-lainauksessa), hän voi pohdiskella asioita myös vanhempiensa kanssa; äiti on harrastanut piirtämistä ja koonnut leikekirjoja ...
  • minämuotoinen kertoja on hyvä
  • päiväkirjamuoto on hyvä
  • tarinan maailmassa on uskottavaa, että Zaida kertoo kirjoittamalla
  • erityisen selkeä ja luettava kirjaintyyppi tekee kirjasta helposti luettavan
  • selkeä kappalejako, lyhyehköt, selkeästi numeroidut ja nimetyt luvut (25 kpl + lyhyt johdanto ja epilogi)
  • tarinan rakenne on hyvä: alku ja loppu liittyvät toisiinsa jopa niin tiiviisti, että Zaida toteaa muotoa etsittäessä "Tarina ei voi kiertää kehää kuin raitiovaunulinja." (Mts. 6); johdanto, Syksy, Talvi, Kevät ja epilogi kuvaavat Zaidan elämää syksystä seuraavan vuoden kesäkuun 1. päivään asti; painopiste on Talvessa (ja sen lumisessa puistossa)
  • tunteiden, eläytymisen ja myötätunnon nimeäminen ja käsittely 
  • esteettisen elämyksen kuvailu
  • hienovarainen realismin rikkominen; unen, unelmien, toiveiden, kuullun, nähdyn, aavistetun ja torjutun sekoittuminen
  • fantasian ja arvaamattoman säikeitä sen verran, että aukeaa tulkintapolkuja erilaisille lukijoille
  • kiusaamisteemaan ei jumituta, mutta sekin toimii kokonaisuuden osana 
  • talvinen ulkoilma on aistittavissa; Siiri on realistinen, mahdollinen ystävä; Otto on kunnon poika, sankari ...

Pohjoisessa talvi-illassa on taikaa, senhän me kaikki täällä asuvat tiedämme! Kirjassa tavoitettiin jotakin tuosta taiasta ja siksikin kirja hivuttautuu pohjoisen tarinaperinteen osaksi. Se viittaa kauniisti muutamaan suureen, nimittäin H.C. Anderseniin ja Tove Janssoniin.

Adoptio-teeman vuoksi tuli Zaidasta mieleen monta tarinaa, ehkä alkuperämaan huomioiden eniten Asha Mirón Gangesin tytär. Erään adoption tarina. Like 2005. Ainusta ei voi olla tulematta mieleen "kaksi Ashaa".

Zaida ja lumienkeli tuli joillekin joululahjaksi, mutta joululomalla sen ehtii lainata kirjastostakin. Tunnelmallisia lukuhetkiä!

Adalmiina

tiistai 23. joulukuuta 2014