lauantai 28. huhtikuuta 2012

Marko Kitti: Oliivityttö



Marko Kitti: Oliivityttö. Tammi 2012.

Lähes täydellinen kansi: Eevaliina Rusanen. Kannen valokuva Middlewick/ MorgueFile.
Kokonaispaketin eheyttä lisää sisäkansien oliivinvihreä väri.
132 sivua; 23 lukua.

Tarina 15-vuotiaan Joonan kesäloman muutamasta viimeisestä päivästä. Päähenkilö Joona kertoo tarinansa minä-muodossa ilman suurempia kerrontateknisiä kikkailuja (lukujako hoitaa rakenteen), joten hänen pohdintansa tuntuvat kiinnostavan aidoilta ja uskottavilta. Kompakti, silti huokoinen; viehättävä, samalla rosoinen; uskottava, mutta tarpeeksi vastaamattomia kysymyksiä jättävä kertomus pohdiskelevan ja sympaattisen pojan maailmasta. (Sellaista 2012 Idols-ehdokas Torstenista huokuvaa reiluutta, vaikka tausta onkin toinen.)

Rakkaustarina.

Mieleen tulee myös Timo Parvelan esikoisteos Poika, Kari Levolan Tahdon, Johan Unengen Pontus kahden vaiheilla, Johanne Algrenin Lämpimin kesä sataan vuoteen -novelli (kokoelmasta Rakastaa, ei rakasta) jne. Eli varsin hyvään seuraan lasken Oliivitytön kuuluvan. Oivallinen Lempibussi-kirja ensi vuoden yläkoulukiertueelle.

Joonan elämässä on yhtäkkiä kaksi tyttöä: Sini-Maariasta saamme tietää hyvin vähän, Veerasta, lapsuudenystävästä, joka palaa yllättäen toteuttamaan kesäläksyksi tullutta Lapsuuteni maisemat -valokuvaustehtävää, saamme tietää enemmän. Veerasta tulee Joonan elämään uusi käänne. Veera näkee Joonan mahdollisuudet, vaikka Joona itse ei oikein näe.

Ränsistyvä kotitalo, masentunut ja takertuva äiti, alkoholisoitunut isä, arjen karut puolet eivät ole täysin tukahduttaneet Joonaa. Hän on kyennyt säilyttämään itsessään itsenäisen kaistaleen ajattelulleen. Hänestä on kehkeytynyt asioita arvioiva ja ihmisiin inhimillisesti suhtautuva nuori. Tämän kuvauksessa Marko Kitti onnistuu hyvin.

Oliivitytössä pohditaan ihmissuhteita, vaihtoehtoja, valitsemista, tulevaisuutta. Joona on menossa lukioon. Veera yhdeksännelle luokalle.

Kesälomakirja, matkakirja, lahjakirja, lainakirja.





Oliivityttö / Marko Kitti
Kitti, Marko

EDIT: Liitän tähän vielä kommentissa mainitun YouTube -linkin:  Oliivitytön ´virallinen´ kirjatreileri!
Paljon kiitoksia vinkistä MK!
http://www.youtube.com/watch?v=to93829xFfI

Adalmiina

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Lukuviikko 23.- 29.4.2012





Lukuviikon teemana on tänä vuonna tietokirjat! Eli koulukirjat myös!?:)



Meillä on esillä myös kirjoja kirjoista ja lukemisesta.



Sarjakuvia unohtamatta!

Hauskaa Lukuviikon jatkoa!

Adalmiina

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Mikä on tärkeää?



Maaliskuussa ilmestynyt Salla Simukan Jäljellä (Tammi 2012) on nuortenkirja. Se lukeutuu muodikkaaseen dystopia-kirjallisuuteen.

Dystopialla on rannattomat mahdollisuudet menestyä tällä hetkellä. Vain parhaat dystopiat saavat paikkansa korkeakirjallisuudessa. Taitavan kirjoittajan käyttämänä dystopia voi vakuuttavasti kuvata nuorten kokemaa epävarmuutta ja pelkoa tämänhetkisessä maailmassa. Tulevaisuuden näkymät ovat heijastumia siitä, mitä juuri nyt on meneillään, mutta josta ei joko puhuta tai jota tulkitaan pinnallisesti. Jotkut dystopiat ovat ravistelevia välähdyksiä mahdollisesta maailmasta, mikäli nykyinen meno jatkuu (esim. Nälkäpeli-trilogia); jotkut viihteellisempiä kuvitelmia eloonjääneistä (Kat Fallsin Veden alla ja Vastavirta).

Ennen kuin jatkan muutaman sanan Jäljellä-kirjasta, on todettava jotakin yleistä viihteellistymisestä. Jopa Nälkäpelejä (trilogiaa) on luettu niin puhtaana viihteenä, että elokuvaversiota on moitittu, "koska siinä ei ole tarpeeksi raakuutta ja väkivaltaa, kuten kirjassa". Kyseinen elokuva on aika muovinen, mutta ei suinkaan sen vuoksi, että kaikkea kirjassa kuvattua väkivaltaa ei ole näytetty. Voiko joku todella lukea Nälkäpelit tajuamatta, että kirjailijan ote on kriittinen!!? Että Collinsin trilogiassa kuvataan totalitarismia ja väkivaltaa suoraan, koska kirjallisuudessa on mahdollista kertoa asioita kielen avulla, merkityksellisin sanoin. Elokuvan on etsittävä aivan toiset tavat ilmaista samat asiat. Elokuvataide ei ole kirjallisen tarinan kuvittamista. Se on paljon enemmän. Se voi vihjata ja näyttää tärkeitä asioita henkilöiden kasvojen, ilmeiden, liikkeiden, luonnon, maisemien, musiikin, taukojen, hiljaisuuden, äänten, leikkauksen, kameran liikkeen, kuvallisten metaforien jne jne kautta. Elokuva, ollakseen uskollinen Nälkäpelien välittämälle kritiikille, ei voi esittää väkivaltaa suoraan, koska silloin se tukisi sitä toimintaa, jota kirjat vastustavat. Elokuvasta tulisi osa ihmisen arvokkuutta loukkaavaa väkivaltaviihdettä, alistumista juuri sen tyyppiseen pakkoviihteeseen, jota vastaan Nälkäpelit kirjoitettiin.

Millainen dystopia Jäljellä -kirja on? Aika lempeä. Enemmän mielikuvitusleikki ja päiväuni kuin kantaaottava puheenvuoro jotakin vastaan tai jonkin puolesta. Jos Simukka tuntuu jonkun asian puolesta puhuvan, se on lähinnä se, että tyttö voi suudella yhtä hyvin tyttöä kuin poikaa! Ja niin kirjassa tapahtuukin. Kirjassa on paljon tutun tuntuisia aineksia lähiaikoina ilmestyneistä nuorten scifeistä, myös dystopioista, mutta suomalaiseksi tarinan tekee taphtumapaikat: Tampere, Helsinki, Suomenlinna. Kaikki on tuttua ja autenttista. Jokunen lasiseinäinen pilvenpiirtäjä on Tampereen keskustassa, mutta muuten kaikki on lähes ennallaan, kuten nyt.

Puitteet ovat lähitulevaisuudessa; tarina on paikoin jännittävä; "karkkikauppa"- ja "muotinäytös"- viihdettäkin esiintyy, mutta tarinan keskiössä säilyy perheenjäsenten kaipaaminen sekä tyttöjen ja poikien tunteiden ja tutustumisten kuvaaminen. Tuttuja Simukan teemoja. Yhteiskunnallinen taso on ohut, keskeistä on nuorten ihmisten tulkinnat tapahtumista; epätietoisuus.

Päähenkilö, Emmi Aalto, on 15-vuotias ja hänen vanhempiensa aikaan koulussa oltiin vielä ikäryhmittäin samalla luokka-asteella. Tarinan maailmassa ryhmä määräytyy persoonallisuudenpiirteiden, lahjakkuudenlajin ja taipumusten mukaan. Emmi on Potentiaali. Muut ryhmät ovat Atleetikko, Numeerikko, Retoorikko, Introvertti, Sentimentaali ja Aktivisti. Psykologeilla on paljon sanottavaa siihen, mihin ryhmään kukin kuuluu. Emmiäkin on yritetty määritellä, jopa tietokonepelejä pelauttamalla...

Kirjan mainonnassa ja joissain arvosteluissa toistellaan kirjan dystopia-piirteenä "tavallisuus ei ole enää mitään" -hokemaa. Itse en lue kirjaa siten. Emmin Potentiaalina oleminen ei ole sen kummempaa kuin mahdollisuus moneen suuntaan; Emmi ei edes halua  kuulua muihin ryhmiin. Ei hän Potentiaalikaan haluaisi olla, eli hän ei haluaisi olla olematon, näkymätön ja merkityksetön, mutta ei myöskään muiden määrittelemä "tuotemerkki". Siis hyvin tavallinen nuoren olotila. Sitäpaitsi - saamme heti ensimmäisellä sivulla tietää Emmin olevan erityinen. Emmin erityisyydelle ei vain ole nimeä eikä lokeroa.

Parasta ja omintakeisinta kirjasssa onkin Emmin erityisyys: hän lukee ja tuntee satuja. Hän on tutustunut paperikirjoihin. Hän rakastaa erityisesti Andersenin Pientä merenneitoa. Andersen ja Pieni merenneito nostavat kirjan tarinan aavistuksen tavanomaisen yläpuolelle.  Grimmin Prinsessa Ruusunen, Hannu ja Kerttu, Punahilkka, Tähkäpää ja Keisarin uudet vaatteet lainaavat kukin katkelmia Emmin tarinaan ja syventävät sitä. Pieni merenneito on kuitenkin tärkein, koska se on Emmin lempisatu ja samalla maailman kaunein ja koskettavin rakkaussatu; satu luopumisesta ja epäitsekkyydestä, satu kuolemattoman sielun kaipuusta.

Emmikin on jossakin välitilassa, kuten pieni merenneito sadun lopussa, mutta mikä välitila on kyseessä, se selvinnee seuraavassa osassa, nimeltäänToisaalla, joka ilmestyy syksyllä. Varmasti jokainen, joka lukee ensimmäisen osan, haluaa lukea toisenkin osan!! Mukavaa tietää, että toinen osa on pian luettavissa.

Päähenkilö Emmin lisäksi kirjassa on toinen tyttö, Onerva (Simukan edellisistä kirjoista tutunoloinen hahmo). Heidän kanssaan ihmetellään ihmisistä tyhjentynyttä maailmaa melkein kirjan puoleenväliin asti, kunnes Atro tulee kuvioihin, edelleen Tampereella. Viihteellinen matka Helsinkiin tullaan kolmestaan ja Suomenlinnan kommuunissa piipahdettuaan kaksi kolmesta jatkaa matkaa toisaalle...



www.youtube.com/watch?v=-XOl_4n01nM

Hauskoja lukuhetkiä! (Jos kirja ei ole vielä kirjastossasi, se on juuri tulossa sinne. Voit tehdä varauksen.)

Hyvää pääsiäislomaa kaikille!


Adalmiina

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Juoksu ja ylitys



Manuela Boscon omaelämäkerrallinen Ylitys (Teos 2012)

Ylitys on runollisen rehellinen kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta huippu-urheilun valossa ja varjossa. Se on kertomus naiseksi kehittyvän tytön ajatuksista ja tunteista; symbioottisesta suhteesta isään, joka on tyttärelleen myös valmentaja;  omistushalusta, mustasukkaisuudesta, joskus raivosta, jota tytär tuntee isäänsä kohtaan; kahden kulttuurin kansalaisuudesta; perheestä, rakkaudesta, suvusta; perheriidoista, uskottomuudesta, avioerosta; kiihkeästä kamppailusta tulla nopeammaksi, taitavammaksi, parhaaksi; ulkonäköpaineista, itsekriittisyydestä, arvostelun kohteena olemisesta. Urheilun nautinnosta ja kärsimyksestä.

Kuka minä olen? Minne minä kuulun? Miksi haluan tulla? Manuelan tarina on puheenvuoro lööppien ja urheilu-uutisten takaa.


Adalmiina