keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Finlandia Junior 2011


   Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa voitti tämän vuoden Finlandia Juniorin. Voittajan valitsi muusikko Paula Vesala.

Valoa, valoa, valoa -kirjassa on samaa uhmakkaan räväkkää ja tavanomaisuutta karttavaa ilmaisua kuin Vesalan omissa sanoituksissa ja esiintymisissä PMMP:ssä ja samankaltaista vakavien ja tärkeiden asioiden suorasukaista pohdintaa. (Myös Pekka Kuusiston kanssa tehdyssä Kiestingissä ym. yhteyksissä.)

Onnea voittajalle ja ajatuksia herättävää lukukokemusta kirjan lukijoille!

Adalmiina 

torstai 10. marraskuuta 2011

Rakastunut ja vähän eksyksissä

     
   
  Otsake ei liity varsinaisesti mihinkään tiettyyn Finlandia Junior -ehdokkaana olevaan kirjaan, mutta toisaalta se sopii niihin kaikkiin hieman. Kuvissa neljä kuudesta ehdokkaasta. Tästä puuttuu vielä Sisko Latvuksen Kaukana omalta maalta ja Hannele Huovin ja Kristiina Louhen Jättityttö ja Pirhonen.

Kaikki ehdokkaina olevat kirjat leikittelevät kielellä, venyttävät mielikuvituksen ja kekseliäisyyden rajoja, onnistuvat vangitsemaan jotakin merkityksellistä ihmisenä olemisesta. Kyllä, Krokotiilikin, hänpä juuri, runoilija. Julia Vuori runoilee kuvilla.

Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa on luonnosmainen, itsestään tietoista kertojaa käyttävä, käsikirjoitusta ja raporttia tyylillisesti sekoittava, paikoin runolliseksi kääntyvä kertomus neljätoistavuotiaasta Mariiasta, joka tapaa rannalla Mimin, jonka surun täyttämä katse, ensikatse, vie Mariian mennessään. Ensin uteliaisuudesta ystävyyden tapaiseen, sitten rakkauteen. Tyttöjen välinen suhde on kuvattu uskottavasti; Mimin hahmo on hyvä ja joku nuori lukija saattaa oppia jotakin kirjoittamisesta ja tarinankerronnastakin, mutta Tsernobyl-aihetta ei ole saatu kaunokirjallisessa mielessä uskottavaksi osaksi teosta. Tärkeää silti kirjoittaa Tsernobylistä.  Kerrontatekniikalla kikkaillaan paikoin lapsellisesti. Kertojan sepittäminen 14-vuotiaaksi ei auta, pikemminkin päinvastoin.  Isojen esikuvien tasolle ei ylletä mutta kelpo tarina silti. 80-luku jää ohueksi, mutta tytöt persoonina eläviksi, vaikka toinen tyttö eksyykin lopullisesti.

Valoa, valoa, valoa kertoo oikeastaan enemmän valon puutteesta kuin valosta, mutta rakastunut tyttö näkee paljon valoa, häikäistyy. Tarinan lopussa valo nimetään elämänhaluksi. Sitä pitää olla jotta jaksaa elää. Kirjan nimi osoittautuu hienosti kaksimerkityksilliseksi. Joskus pienikin tarina, kritiikkiä ansaitsevakin, jää elämään mieleen. Kirjan pohjalta voisi tehdä kauniin elokuvankin. Suruun ja pimeään ei tarvitse kompastua lukiessakaan.

Lappalaisen ja Leinosen Routasisaruksissa on paljon pidätettyjä tunteita, rakastumista, ikäänkuinrakkautta, syntymästä alkaen eksyneisyyttä ja etsintää. Ihmisten maailma on routainen maa. Tiinettäriä...uh! Ei tekisi mieli elää tuollaisessa ajassa. Dystopia, joka jatkuu seuraavissa osissa. Ajankohtainen lisääntymis- ja perheteeman osalta. (Ks. aiemmin Kirjapuutarhassa)

Hannu Hirvosen Rakastunut krokotiili on ihana! Jos kahdessa ensin mainitussa kirjassa on murhetta, surua ja synkkyyttäkin, tässä on kepeämpää leikillisyyttä. Rakkautta, rakkautta toki. Sekä etäällä että lähellä. Rakastuminen on palvontaakin ihmeellisempää.

Marjatta Levannon ja Julia Vuoren Taivaallinen suurperhe on mainio kirjan nimi ja tässä seurassa ...jatkuu


Adalmiina