maanantai 15. huhtikuuta 2019

Pikkuruinen kirjastokeidas




Pikkulaivassa on juuri avattu pieni kirjasto entisessä pankin tilassa.
Kirjaston omat työntekijät, Marikki ja Annina, tekivät lasten tilan seinämaalauksen ja Liisa ja Merja hankkivat kissat, pöllöt ja muut hauskuudet.

Kyllä kelpaa lapsen tulla noin somaan kirjastoon. 
Nuorillekin löytyy kirjoja - ensimmäiset lainat tehtiin heti kirjaston auettua tänään klo 18. 

 Kuvat ennen avajaisia.
Onnea uudelle kirjastolle!

Adalmiina



tiistai 20. marraskuuta 2018

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Välimatkoja ja läheisyyttä


Kolmessa kirjassa vilunväreitä jossain vaiheessa tarinaa. Toisaalta kahdessa myös Kylmii väreitä toisessa merkityksessä.

Kinneyn Neropateissa "pojat ovat poikia" ja "tytöt ovat tyttöjä" - ja molemmille nauretaan vuorotellen, yhtäaikaa, ja aika hellästi; tällä kertaa nauretaan enimmäkseen pojille. Tässä osassa ei ole ihastumisia, vain hetkittäistä, neutraalia toveruutta lumisodassa.
Välimatkoissa tyttö on mielellään tyttö ja pitää tytöistä, etenkin yhdestä.
Järistyksissä tyttö ei tunne olevansa tyttö ja hänkin pitää tytöistä, etenkin yhdestä.

Jeff Kinney, Neropatin päiväkirja. Kylmää kyytiä
suom. Marja Helanen
WSOY 2018
Alkuteos Diary of a Wimpy Kid: The Meltdown

Nina LaCour, Välimatkoja
suom. Leena Ojalatva
Karisto 2018
Alkuteos We Are Okay

Riina Mattila, Järistyksiä
WSOY 2018

LaCourin ja Mattilan nuoret päähenkilöt asuvat molemmat opiskelija-asuntoloissa, Marin New Yorkissa, tuhansien kilometrien päässä kotipaikastaan Kaliforniasta; Eelia jossakin Suomessa, noin 400 km kotikaupungistaan. Marin on yliopisto-opiskelija, Eelia lukiolainen. Eelia on taidelukiossa ja Marinin oletetaan ottavan pääaineekseen kirjallisuuden.
Kummallekin ajatus paluusta loman ajaksi kotipaikkaan tuntuu ylivoimaiselta. Marin jääkin yksin asuntolaan muiden lähtiessä koteihinsa ja lomailemaan.

Marinin maailmassa on ollut paljon lämpimämpää kuin Eelian, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siinä on ollut rakkauttakin enemmän; suruineen ja menetyksineenkin se on ollut onnellisempi kuin Eelian. Molempien mieli on kuitenkin ajoittain tyhjä ja iloton: Marinin vasta viime kuukausina, syksyn myötä, Eelian aikaisemmin, kun hän näki elämässä vain vähän ilon aiheita. Marin vasta havahtuu tutkimaan sitä, mitä on puuttunut (äiti) ja mitä siitä on seurannut; Eelia katsoo kuluneen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia itsessään ja tunteissaan ja huomaa alkaneensa nähdä iloa ja värejä elämässä.

Tyttörakkautta, ystävyyttä ja ihmissuhdeharjoittelua. Marinin vetäydyttyä kuoreensa hänen ystävänsä, kesän rakastettu, Mabel, löytää poikarakastetun, mutta tunteet eivät silti ole loppuneet. Eelian huomiota pitää puolestaan riittää Islan lisäksi Karhullekin. Tarinat keskittyvät rakkauden ja muiden tunteiden ympärille, huumaan ja havahtumisiin. Nuoren henkilön itsetuntemuksen lisääntymiseen.

Mattilan tarina on karu ja paikoitellen ankea, mutta sen pitää koossa hieno kieli ja tunteiden kuvaus. LeCour on jo saanut nimeä, joten hänen tarinastaan voi sanoa, että se on tunnelmaltaan taidokkaan apea, mutta siihen olisi kaivannut hitusen lisää syvyyttä (vaikkapa kirjallisuusviitteinä) tai vaihtoehtoisesti  parempaa talvisen New Yorkin kuvausta (kun on sellaista lukenut vaikkapa Bob Dylanin muistelmista). Toisaalta - nämä ovat nuortenkirjoja, nämä ovat välähdyksiä nuoruudesta, kuvitelmia ja kuvauksia muutamista kuukausista, jolloin koetaan suuria tunteita, fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista nautintoa. Näiden ei ole tarkoituskaan yrittää selittää koko maailmaa, riittää että ne puhuttelevat lukijoitaan nyt.

Jeff Kinney pyrkii ikuisen yläkoululaisen, Greg Heffleyn kautta ottamaan joka kirjassaan kantaa kaikkeen maan päällä, tai ainakin niin moneen asiaan kuin mahdollista tietyn sivumäärän puitteissa, mutta tunteet ja seurustelut eivät ole tämän osan aiheena.

Kylmää kyytiä on yhtä lumisotaa. Tyttöjäkin on siinä mukana, mutta enimmäkseen poikia. Jos joku on siltä väliltä, sillä ei lumisodan kannalta ole mitään väliä. Toisaalta on todennäköistä, että mukana eivät ole ainakaan herkkikset sukupuolten mistään ryhmästä. Lumi ei merkitse kaikille lumisotaa.

Greg aloittaa tarinoinnin ilmastonmuutoksesta ja käy hauskasti läpi kaikki mieleen tulevat seuraamukset arkielämän kannalta. Sää on jutun (päiväkirjamerkintöjen) alussa epätavallisen lämmin tammikuussa - aivan kuten syksy Suomessa - mutta jo tammikuun aikana viilenee, sataa lunta ja pian ollaankin keskellä umpihankia.

Tyttömainintoja:
 "Mun luokan likat TYKKÄÄ kirsikkapastillien hajusta. Melkein KANDEE olla kipeä." (Mts. 63)
 Sivulla 87 on pieni kuva kolmesta tytöstä ottamassa ryhmäkuvaa itsestään (kuva liittyy täidenleviämisjuttuun). "Emilia Greenwall ja Evelyn Trimble soti yhdessä Anthony Denardia ja Sheldon Reyesiä vastaan." (Mts. 176.) "Puolet turvapartion likoista pelaa SOFT-BALLIA. On ihan TURHA väittää, että tytöt ei jaksa heittää kovaa," (Mts. 205.)
Kaikenkaikkiaan, lumisota on olennaista, ei sukupuoli.

13-vuotias saa olla vielä lapsi, jos niin tuntee ja haluaa. Ja onhan Greg monessa muussa kirjassa jo ehtinyt ajatella muutakin kuin oman kadun lumisotatilannetta.

 Kun äiti yhtenä päivänä luulee Gregillä olleen jotain säpinää kaverin kanssa kellarissa, hän on ihan väärässä, kyse oli ihan muusta. Kuvaavaa, että Greg ei edes arvaa äidin luuloja. Ja kuvaavaa, että oli äiti luullut mitä tahansa, hän juttelee pojalleen kuten ennenkin.

Kolmen kirjan nuorista päähenkilöistä Gregillä on perhe tukenaan (ei se Gregistä aina tunnu siltä). Marinille annetaan mahdollisuus varakotiin. Eelialla ei ole ihan lähiaikoina näköpiirissä aikuista ymmärtämystä. Elämä on karua, jos kaikki suhteet aikuisiin ovat vaikeita, jos vain välittävien omanikäisten tuella on selvittävä aikuisuuteen.


Adalmiina, pitkästä aikaa 

perjantai 18. toukokuuta 2018

Secrets of the nature

Illustrated by Richard Jones
Catepillar books, 2018

Britta Teckentrup, Birds and their feathers
Prestel, 2018




Adalmiina

Kun pitää lähteä





Sanna Pelliccioni; Meidän piti lähteä
Kustantamo S&S, 2018

Joidenkin pitää lähteä kodistaan ja kotimaastaan.
Kun lähtijänä on lapsi, aikuisen tulee auttaa häntä käsittelemään kaikkea koettua. Tämän kirjan avulla lapsi voi saada mahdollisuuden kertoa oman tarinansa.

Meidän piti lähteä -kirjaa voi käyttää surutyökirjana monenlaisen lähtemisen käsittelyyn, mutta erityisesti sen soisi löytyvän niiden lasten avuksi, jotka kamppailevat sodan keskeltä lähdön kanssa.

Hienoa työtä Sanna Pelliccioni.



Adalmiinan isänkin piti lähteä, mutta se oli pitkään odotettavissa ja luonnollista, eikä se tapahtunut kodista tai maasta toiseen, vaan ajasta iäisyyteen. Adalmiinalla on suruaika.

Adalmiina

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää uutta vuotta!

Debi Gliori: All the Way Home
Bloomsbury, 2017

Vuoden viimeinen päivä. Pimeä, lumeton joulukuu takana täällä etelässä. Itsenäisyyspäivänä maa sentään verhoutui päiväksi kevyeen valkoiseen puhtauteen. Muutaman kerran satoi lunta, oli sohjoa ja aamulla pakkastakin, mutta enimmäkseen satoi vettä. Valoisaa aikaa kesti pilvisinä päivinä vain muutamia tunteja - siltä se tuntui. 

Talvitunnelmiin on päässyt monen suloisen, lumisen kuvakirjan kautta, jopa palelemaan, kuten Debi Gliorin All the Way Home -kirjan kanssa, jossa seikkaillaan selviytymisen rajamailla, arktisen tuulen puhaltaessa. Samoin Tony Mittonin seurassa, jonka pingulla alkaa kylmän keskellä seikkaillessa tulla  ikävä kotiin jonkun luo, jolta hänkin voisi saada halin. 

Tony Mitton: Snow penguin
Kuvittaja: Alison Brown
Bloomsbury, 2017

Pingviinien elinympäristöjen muutoksista, samoin kuin itse pinviinien elämäntavoistakin on viime vuosina julkaistu monia TV-dokumentteja, joten ei ihme, että näistä kiehtovista, lentokyvyttömistä linnuista ilmestyy yhä enemmän myös kuvakirjoja.  Erityisesti juuri Etelämantereella ja Eteläisellä jäämerellä asustavista pingviineistä. 

Gliori ja Mitton sepittävät (ja Gliori ja Alison Brown kuvittavat) pingviinien seikkailuihin faktatiedon oheen paljon inhimillistä, ihmisiltä lainattua, mutta yhtä kaikki - ilman hoivaa kukaan ei selviä alkua pidemmälle ja luonto asettaa vaatimuksia niin eläimille kuin ihmisillekin. Lapset saavat tällaisista kirjoista valtavasti ajattelemisen aihetta; eivät pelkästään pingviineistä ja mielikuvitustarinoista, vaan vaivihkaa myös ihmiselämästä ja siinä selviytymisestä.

Pingviinit saavat sivunsa myös tieteellisesti ja taiteellisesti suuntautuneessa tietokirjassa:
Walker Studio, 2017
Royal Society for the Protection of Birds. Kuvittaja Narisa Togo.

Alla Mittonin pingviiniryhmä.


Uudenvuodenaaton ilotulitusrakettien äänet alkavat tihentyä, loppuun vielä kesäinen juhlimiseen liittyvä kirja:

Sanna Isto, Eppu Nuotio: Typy ja kelju keiju
Kuvittaja: Sari Airola
Bazar, 2017
Aikuisten juhlat eivät ole lapsista aina pelkästään hauskoja. Lapsi voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, tottumattomaksi ja vaivaantuneeksi huomiosta tai huomion puutteesta, hermostuneeksi etukäteisvaroitteluista ja kiltteysodotuksista jne.  Typy saa Bertta-tädiltä kilttiä keijua esittävän paperinuken, ja niinhän siinä käy, että heti irti leikattuna keiju alkaa tehdä sellaisia tuhmuuksia, joista lapsia varoitellaan ja moititaan.

Airolalla on rohkeutta käyttää valkoista tyhjää tilaa kuvissa.
Samoin värillä täytettyjä ja värittämättömiksi jätettyjä kohtia.


Eppu Nuotiolta osaa aina odottaa jotakin hauskaa, harkittua ja viisasta, nyt ilmeisesti myös Sanna Istolta. Yhteistyönä syntyneet Typy-kirjat ovat mainioita tarinoina, ja Sari Airola saa hienot tarinat lentoon. 
Juuri se, että tarinoihin jää ilmaa, pitää ne sopivan kepeinä, vaikka käsittelyssä on mukana asioita, jotka toisenlaisella kuvituksella tarjoiltuina voisivat olla ankeita, osoittelevia tai liian opettavaisia. 

Hauskaa ja turvallista vuodenvaihteen juhlintaa!

Kirjapuutarha toivottaa hyvää uutta vuotta 2018!

Terveisin,
Adalmiina ja Saima

maanantai 20. marraskuuta 2017

Ehdokkaiden kesken

Ninka ReittuSinä olet superrakas
Otava 2017

Viehkeä, värikäs, viisas ja käteen sopiva kirja.

Lapsi on superrakas vanhemmalle (näyttää aika lailla isältä, mutta voi olla joku muukin; äidiltä ei näytä, mutta nimi on Iso) ja kirja on superihana. 


Super-Rakkaistakin voi etääntyä, jos ei pidä varaansa.

Jukka BehmPehmolelutyttö
WSOY 2017

Emma on 15-vuotias, Emmasta äiti tuntuu kylmältä ja etäiseltä, pehmolelut ainoilta läheisiltä. Uskottavampiakin pehmolelusuhteita on kuvattu, mutta toimii kerrontateknisesti tässäkin.  Toinen isoäiti on alkoholisti, sieltä päin äidin ja tyttären tunnevaikeuksien voi nähdä juontuvan.

Emma ei ole aivan yksin perheessä, vaikka hänestä siltä tuntuukin. Muutaman vuoden vanhempi Joona-veli reagoi ja välittää, kun huomaa, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Emman tyhjät seikkailut paljastuvat ennen kuin tilanne eskaloituu.

Kertomus on rajattu sopivan lyhyeen ajanjaksoon Emman elämästä, tarinan loppu on jätetty avoimeksi, mutta myönteiseksi - asioille voi vielä tehdä jotakin, jos haluaa.

Emman perhe on yhä koossa, vaikka perhe ei ole ollut erityisen onnellinen - jos ei avoimen onnetonkaan. Emman yksinäiset ratkaisut ja oireilu kertoivat, ettei kaikki ole ollut ok, mutta ulospäin fasadi oli kunnossa.

Nuori lukija joutuu ajattelemaan itse, miten kannattaisi toimia jatkossa, mitä jo tapahtuneesta voisi oppia, miten siitä selvitä; miten perheenjäsenet voisivat vielä auttaa toisiaan, tai mistä voisi hakea apua.


Emma on jo iso tyttö verrattuna Ebbaan, joka on 10-vuotias.

Riikka Ala-HarjaKahden maan Ebba
Otava 2017

Ebban vanhemmat ovat eronneet ja hän muistaa vanhempien riitelyn ennen eroa.  Ebban perhe on hajonnut, mutta molemmat vanhemmat ovat vielä läsnä joka päivä, äiti samassa kodissa ja isä puhelimen kautta hänkin. Myös molemmat suvut ovat edelleen Emman omina ja lomia vietetään myös isän luona.

Ebbaa harmittaa ja surettaa elämän jakaantuminen kahteen eri maahan, kahteen perheeseen jne. mutta hänellä on kyky tunnistaa omia tunteitaan ja ilmaista niitä. Isän jakaminen uusien ihmisten kanssa ei ole mukavaa. Isän uuden vaimon tytär Anna tuntuu vievän sitä aikaa, joka kuuluisi vain Ebballe, kun hän on tapaamassa isää. Ebballa on kuitenkin myötätuntoa nähdä, ettei Annankaan tilanne ole yksinkertainen, ei edes Jolandan, Annan äidin.

Aikuisten ihmissuhdeverkosto entisten ja nykyisten kumppanien ja heidän lastensa kanssa on lapsesta hieman hajottavaa. Ebba tekee havaintoja kuitenkin terveen, perustoiveikkaan ja elämänhaluisen lapsen näkökulmasta, joten kaikessa on mukana myös paljon iloa ja lämpöäkin.
   

Yhteistä Super-Rakkaassa ja Kahden maan Ebbassa ovat hassut, pienet, harmaat pilvet, jotka leijailevat sivuilla vain pieninä huolten merkkeinä, enemmän kuitenkin viattomina pilvenhattaroina, jotka voi puhaltaa pois tieltään, tai lentää niiden ohi ja läpi.

Super-Rakas voi olla pieni poika tai pieni tyttö (Supersankarijutut viittoineen viittaavat vahvasti poikajuttuihin, mutta kertomuksen pieni kertoja on niin söpö, että voisi seuraavassa kirjassa leikkiä prinsessaleikkejä ja kysellä uusia kysymyksiä elämästä, rakkaudesta ja välittämisestä. Poikanakin.)

Kaj Korkea-aho, Ted Forström: Viraalit nerot
Kuvitus: Pentti Otsamo; Suomentanut: Laura Beck
Otava 2017

Viraalit nerot ovat ainakin poikia ja he ovat hyvin heteroseksualisia poikia, ainakin siltä vaikuttaa ja niin he ainakin toistaiseksi kokevat. Päähenkilö Atlas on 15-vuotias ja 8. luokkalainen, kuten Pehmolelutyttö-Emmakin. Seksuaalisuus on pinnalla molempien teinien elämässä. Se vain ilmenee eri tavalla.

Super-Rakkaan pikkuisen muutos teini-ikäiseksi tapahtuu hyppäyksellä Viraaleihin neroihin. Tarina rakentuu mukavasti Atlaksen viesteistä parhaalle kaverille, joka on muuttanut vuodeksi Uuteen-Kaledoniaan, sekä Atlaksen tekemän Zoo-sarjakuvan stripeistä, kuvista ja teksteistä, sekä muista Atlaksen piirroksista. Hyvä ystävä on tärkeä, elinehto. Hänelle haluaa kertoa kaiken.

Neropatin päiväkirjat, Kapteeni Kalsarit, Nörtit, Bertit, Simpsonit - samoja aineksia.
Hauskaa, viihdyttävää, helppolukuista.
Internetin hulluimpia juttuja kevyesti Viraaleissa neroissa ("Waffling on a train" ym.) - ja toisenlaisia, yhtä pimeitä, vakavammin Pehmolelutytössä.


Sanna ManderAvain hukassa
Kustantamo S&S 2017

Viehättävässä portaikossa istuu joku avaimensa kadottanut, joka kutsuu etsimään avainta talosta, ja lopussa, kun on kierrelty eri asunnoissa, avain löytyy, ja avaimen omistaja tuumaa:
 "- - - Kutsuisin sut kylään
mutten ehkä pystykään...
Tilaa on niin vähän
- kirjahan loppuu tähän!
                                                                                 Sanna ManderAvain hukassa 

Muiden ehdokkaiden kanssa seurusteluun sopisi yhden aukeaman tarina:

"Tämä pieni on yksikseen,
aikuisista sai tarpeekseen.
Ne papatti ja pölisi, mökötti ja mölisi,
 Pieni sanoi: "Kiitti -
nyt mulle riitti.
En saa leikkirauhaa,
kun muut vain pauhaa!
Täällä kivempaa ois
jos muuttaisitte pois!"
Aikuiset sai silti luvan
rutistaa ja halata
ja pian kotiin palata.
                                                                                       Sanna ManderAvain hukassa 



Otava 2017

Anna Puun on vaikea olla valitsematta Koiramäen Suomen historiaa voittajaksi (eikä kukaan yritä häntä estää valitsemasta). Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuonna ilmestyvä historiakatsaus, joka  tallentaa nykyisille ja tuleville suomalaisille, niin lapsille kuin aikuisillekin, kuvitetun katkelman kansakunnan yhteisestä matkasta, kauan sitten, on nostalginen ja yhdistävä tarina.

Kaikki ehdokkaat viestivät omalla tavallaan, että elämme elämäämme yhdessä muiden kanssa. Tarvitsemme toisiamme. 

Adalmiina