perjantai 11. elokuuta 2017

Hyvää koulua!

Cat Learns to Listen at Moonlight School

Kirjoittaja Simon Puttock,
Kuvittaja Ali Pye,
Nosy Crow Ltd 2017

Ihanat Ali Pyen kuvat,
Söpöjä pieniä koululaisia; innokkaita, ahkeria, uteliaita ja tiedonhaluisia...





"Oh!" said Cat, "You're a firefly!"

Kirja on tulossa kirjastoon näinä päivinä.

Sivulla sisäkuvia kirjasta.

Koulujen alun ja pienten koululaisten sekä
elokuun kuutamoiden kunniaksi,

Adalmiina

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Keltainen päivä

Keltainen päivä Sellon Lastenmaassa.

 Albergan kartano, 10 minuutin kävelymatkan päässä Sellon kirjastosta. Kuvassa taustalla Kehä I.
Kartanon historia ulottuu vuoteen 1622, kuvassa näkyvä rakennus 1800-luvun loppupuolelta, kesähuvilaksi rakennettu, nykyisin Espoon kaupungin omistuksessa.

Kartanon pihapiiri.

Adalmiina

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Tietenkin on

Jeanne Willis: Kerro satu, Tatu 
Suom. Raija Rintamäki. Mäkelä, 2017
Iltasatu, tarinointi, puhuminen - joku uskottu, jolle kertoa ja sepittää. Toisaalta tarinoiden oma mahti.

Kuvassa vasemmalla Minka Heinon Pinnalla. Pop!: lasten aforismikirja, oikealla aukeama Elina Pullin Kukkuluuruu = Kuckeliku -kirjasta. Kaikissa ollaan tekemisissä jonkin verran veden kanssa. 

Minka Heinon Pinnalla. Pop! -kirja on kielellisesti niin  herkullinen ja monipuolinen, että sen soisi olevan luettavana jokaisessa päiväkodissa, esikoulussa ja alakoulussa. Käsitteet käännellään kunnolla. Tällaista lisää. 

Runoista tuttua, vaikkapa Itkosen, mutta tässä aforismit toimivat kielen, käsitteiden ja ajattelun selkeyttäjinä ilman runon kehystäkin, koska ovat tarjolla teemoittain.

 Kolme uutta kirjaa, joissa käsitellään kussakin omalla tavallaan vuorovaikutusta, ystävällisyyttä ja myötätuntoa. 

Elina Pulli: Kukkuluuruu = Kuckeliku 
Kuvitus Karoliina Pertamo.
Lasten keskus, 2017
Varhaista vuorovaikutusta.

Marcus Pfister: Aina ei voi voittaaa, Sateenkaarikala
Lasten keskus, 2017

Sateenkaarikalan kimallus ei lakkaa viehättämästä. Sveitsiläisen Marcus Pfisterin ensimmäinen Sateenkaarikala -kirja julkaistiin jo vuonna 1992 ja siitä tuli heti suursuosikki. Sateenkaarikalaa oli aivan kuin odotettu, se tuntui olleen kuin aikojen alusta. Kirjoja on käännetty yli 80 kielelle.

Nykyään kimallusta on kirjoissa jos jonkinlaisissa paikoissa, kuten montaa muutakin viehätystekijää - hyvä niin, ei siinä mitään pahaa ole, kunhan ei tule pettynyt olo kirjan muun annin kanssa. Onneksi useimmiten ei tule. On huomattu, että tehosteilla on paljon myönteisiä mahdollisuuksia, ei pelkästään esteettisiä, vaan myös pedagogisia jne. (ääniefektit, luukut, kosketeltavat pinnat jne. etenkin erityislapsille).

Sateenkaarikala lisäsi aikoinaan myös kiinnostusta meren maailmaan, kaloihin ja muihin meren asukkaisiin.
Kolmanneksi, eikä vähäisimmäksi Sateenkaarikala -kirjojen suosion syyksi voi laskea sen, että niissä on alusta asti korostettu yhteisöllisyyttä, toisen huomioimista, erilaisuuden hyväksymistä ja yhdessä tekemistä, ystävyyttä ja ystävällisyyttä. 
Jossakin kirjassa joidenkin mielestä jopa liikaakin - olisiko Sateenkaarikalan pitänyt luovuttaa joku suomu jollekulle, vai miten se nyt menikään...

Tässä uusimmassa Sateenkaarikala -tarinassa käsitellään leikkimisen ohella kilpailuhenkisyyttä, itsetuntoa ja sen sellaista... elävään elämään sovellettuna (näitä luetaan ahkerasti päiväkodeissa ja kodeissa) anteeksi pyytämiseen houkuttelu on niin herkkä asia, että voi vain toivoa, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin Sateenkaarikalan kanssa. (Anteeksipyyntöön painostaminen vähänkään epäselvässä tilanteessa voi kääntää reiluuden opettamisen päälaelleen.) 

Ella Brigattin Liian pieni norsu
Kulttuurikioski Osk, 2017

Yhtäkkiä Ella Brigattin neljän kirjan sarjan kauneus ja merkityksellisyys aukenivat. Kukin kirja toimii itsenäisenä, mutta näinkin voi tehdä. Jokaisella on yhteisen tarinan ohella oma tarinansa. Heidän tarinansa limittyvät toisiinsa. He tarvitsevat toisiansa, he oppivat toisiltaan, he ovat armeliaita toisilleen, he kannattelevat toisiaan. He kuuluvat isompaan tarinaan, jossa on tärkeää tajuta auttamisen, avuliaisuuden ja luotettavuuden merkitys.

Isosta kuvasta piirtyy arjen kanssakäymisen ja ystävyyden takaa pakolaisten, vainottujen ja tukea tarvitsevien solidaarisuus. Jos niin haluaa nähdä.
Selviämme vain yhdessä.
Tätä kirjasarjaa voi suositella yhtä hyvin kaunokirjallisena tarinana kuin kansainvälisyys- tai ekologia-aiheisen opetuksen tueksi.

Haikara jolla ei ollut nimeä
 Krokotiili joka ei halunnut syödä
Puu joka puhui tähtien kanssa

  
Sinikka ja Tiina Nopolan uusi Risto Räppääjä -kirja, Risto Räppääjä ja väärä Vincent (Tammi 2017)on saapunut kirjastoihin. Tee varaus.

 

Tietenkin on? Onnellisten loppujen lisäksi jännitystä, hauskuutta, naurua ja oppimista. Sitähän se kaikki on, elämää.

Adalmiina

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Hyvää kesää!



Reetta Niemelän, Mia Rönkän ja Sanna Pelliccionin (kuv. ja ulkoasu)
 kesäinen Nähdään majalla, pörriäisagentit (Sammakko 2016)
 on saanut jatko-osan, Nähdään majalla, lintuagentit(Sammakko 2017; Helmetissä on erheellisesti edellisen osan kansikuva). 
Molemmat ovat mitä parhaimpia kesäkirjoja lapsille, viihdyttävää lomalukemista ja innostavat luonnon tarkkailuun. Tieto- ja tarinakirja samoissa kansissa.

Nähdään majalla, lintuagentit -kirjan kansi, tekijöiden nimet piiloutuvat osittain lehvistöön.




Kesän aikana kirjastoon tulee lainattavaksi myös aivan toisenlainen kirja, aiheensa puolesta hieman vanhemmille lapsille, toistaiseksi vain englanniksi:
Jacqueline Wilson,
Wave Me Goodbye
Random House Childs, 2017

Kiinnostava uutuus Wilsonilta. Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, päähenkilönä on 10-vuotias Shirley, joka lähetetään sotaa pakoon Lontoosta maaseudulle. 

Wilson on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, Eurooppahan on taas täynnä sotaa paenneita lapsia. Tällä kertaa he ovat tulleet kauempaa kuin oman maan sisältä. Yhtä kaikki, monet heistä ovat erossa vanhemmistaan, sisaruksistaan, suvustaan.

Shirley-nimi tuo mieleen jostain syystä L.M.Montgomeryn Annan, Anna Shirleyn. Anna-sarjassa eteen tulee ensimmäinen maailmansota. En ole vielä lukenut tätä Wilsonin uusinta kirjaa ensimmäistä kappaletta pidemmälle ja tyylillisesti sitä on tietenkin paha verrata Montgomeryyn, mutta jotain samaa näiden kirjailijoiden empaattisissa lapsikuvauksissa on.

Montgomeryn tapauksessa hänen äitinsä kuoli, kun lapsi oli vasta parivuotias; isä jätti hänet äidin vanhempien hoidettavaksi. Anna- ja Runotyttö-kirjoissa Montgomery on vakuuttava yksin jääneen lapsen tuntojen kuvaajana. Tässä kohdassa Wilson on Montgomeryn kaltainen, vaikka hänen sankarinsa ovatkin tämän ajan lapsia ja ongelmat osin hyvinkin erilaisia.

Voisi kuvitella, että Wilson pääsee synkeästä alkuasetelmasta huolimatta tarinassaan kiinni johonkin sellaiseen, joka koskee myös tätä aikaa ja tämän ajan lapsia. Joidenkin on vaikea käsittää, miten Wilsonin loputtomat avioerolapsikuvaukset, adoptiot ja vanhempien ongelmat jaksavat kirja kirjalta kiinnostaa lapsia, mutta ihmettelijät eivät aina ole itse nykyajan lapsia.

Wilsonin huumori ja mielikuvitus loihtivat taatusti jonkin yllättävän näkymän kirjan kuvaamaan menneeseen aikaan ja siinä eläviin lapsiin. Pakko lukea koko tarina...

Luontokuvaus Wilsonin kirjoista puuttuu lähes täysin, mutta hän luo niin tarkkanäköisiä sosiaalipsykologisen tiedon ja luontaisen empatian muovaamia, kieltämättä mielikuvituksellisia, mutta silti uskottavia lapsi- perhe- ja ihmissuhdekuvauksia, että ei halua mainita asiaa puutteena. Hyvin virtaava dialogi korvaa tuulen huminat ja auringonlaskut... 

Wilson on omia lapsuuden suosikkikirjojaan luetellessaan maininnut usein mm. Louisa M. Alcottin ja Frances Hodgson Burnettin, helppo uskoa, mutta monien hänen sankarittariensa tunteikkuus, puheliaisuus ja ailahtelevuus tuo muistumia juuri Montgomeryn orpotytöistä. Näitä sielukkaita, liioittelevia ja kommelluksiin joutuvia pikkutyttöjä yhdistää kaipaus saada hyväksyntää ja turvaa.

Kirjatraileri kirjasta. Amazonin kuvaus kirjasta.


Angervo ja kuusama.

Adalmiina

lauantai 27. toukokuuta 2017

Uusia Julia-kirjoja

Eva Eriksson, Lisa Moroni: Julia istuu
Eva Eriksson, Lisa Moroni: Julia syö kaiken
suom. Raija Rintamäki
Mäkelä 2017
 
Kaksi uutta suomeksi käännettyä Julia-kirjaa on tullut juuri kirjastoon.
Julian fanipiiri kasvaa ja vahvistuu. 

Eva Erikssonilla ja Lisa Moronilla on taito tavoittaa ja kiteyttää pienen lapsen arkiset puuhat tarkasti, tunnistettavasti ja hymyillyttävästi. Juliat sopivat luettavaksi kaikille 0-3 -vuotiaille mihin tahansa vuorokaudenaikaan. Sopivat isommillekin lapsille, kun opetellaan uuden kielen sanoja yms.

Kirjat kertovat lapsen iänmukaisista edesottamuksista lämmöllä; kuvitus loihtii niin päähenkilölapsen kuin  miljöönkin piirteisiin iloa ja kauneutta. 

Edelliset Julia-kirjat:

Eva Eriksson ja Lisa Moreni, äiti ja tytär, tekevät hyvää yhteistyötä. En ole aina ihan varma, kumpi kirjoittaa ja kumpi kuvittaa enemmän näitä Julia-kirjoja, mutta yleensä niiden tekijöinä mainitaan ensin äidin nimi ja sitten tyttären, mutta näyttää siltä, että uusimmassa Julia kirjassa Julia hjälper till (Bonnier Carlsen 2017) ensin mainitaan Moroni ja sitten Eriksson. Vielä edellisessä kirjassa, Julia är trött, ensin mainittiin Eriksson?

Ainakin 
kesäinen, todella viehättävä kuvakirja Varo krokotiilia! oli Lisa Morenin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama. (2014)


Julian esikuvana on Lisa Morenin tytär Julia. 
Äiti, tytär ja tyttären tytär. Elämänmakuista ja elämäniloista.

Adalmiina

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suklaamurusten Onnenkeksi ja Zaida

Cathy Cassidy, Onnenkeksi
Suom. Ulla Selkälä
WSOY 2017

Saku Heinänen, Zaida ja taistelupari
Tammi 2017

Kaksi sarjaa tuli päätökseensä: Cathy Cassidyn Suklaamuruset-sarjan kuudes ja viimeinen osa on suomennettu ja kirjastossa; Saku Heinäsen Zaida-trilogian kolmas osa Zaida ja taistelupari on ilmestynyt ja tulossa kirjastoon.


Suklaamuruset-sarja, mitä siitä voisi lopuksi sanoa? Sarja on aika kevyt, helppolukuinen, kuitenkin koukuttava. Mikä siinä viehättää?

Sarjan ulkoasu on tunnistettava ja onnistunut. Suklaaleivonnaisteema yhdistettynä sisaruksiin ja lopussa velipuoleenkin, on oiva keksintö. Uusperhekuvio, sisarukset ja puolisisarukset. Kiiltokuvaperhe, jonka kulissien taakse saa kurkistaa ja huomaa sen kuprut ja kiemurat. Jokaisella perheen lapsella ja nuorella on oma persoonallisuutensa, omat kasvun paikkansa. Sarja on onnistunut yhdistämään ajankohtaisia ja muodikkaita teemoja. Sarja sisältää paljon tunteita.

Sarjan viidennessä osassaTanberryn sisarusparven vanhin tytär Honey vieraili isänsä luona Australiassa ja sai siellä tietää, että sisaruksilla on isän puolelta olemassa velipuoli ajalta, jolloin heidän vanhempansa olivat vielä naimisissa. Viimeisessä osassa tämä puoliveli on kertojana. 

Onnenkeksi? Aika epäuskottavaa puppua Cassidy sepittää, ennen kuin  saa päähenkilöpojan lähtemään siskopuoltensa suuntaan (hänellä on kaksi pikkusiskopuolta äidinkin puolelta), mutta tuleehan siinä samalla kuultua Jaken äidin ja isän tarina ja uusi isäpuolikandidaattikin saadaan kuviin. Jacqueline Wilsonin äidit tulevat mieleen Jaken äidistä. Samalla huomaa epäkohteliaasti toivovansa, että jatkaisipa Wilson tätä juttua, jotta siitä tulisi mehevämpi ja uskottavampi. No mutta, kyllä Cassidy oman kirjansa osaa kirjoittaa oivasti loppuun.

 Kun on jo hyväksynyt sen, että nyt mennään kliseiden, tosi-tv hutun ja pinnallisuuden ehdoilla, kerronnasta erottuu kuitenkin joitakin piirteitä, joiden vuoksi tämäkin osa lunastaa paikkansa.
 Jake on oikeastaan aika hyvin rakenneltu hahmo ja tarinassa on viihteellisyyden seassa ripaus vakavuutta ja ihmissuhteisiin liittyvää kannustavuutta, joka ei ole pahitteeksi nuorille lukijoille. 
Viimeisessä osassa saadaan purettua joitakin vihamielisyyksiä, uskalletaan katsoa tosiasioita kohti, päätetään pitää jatkossakin yhtä.


Zaida ja taistelupari. Huh, olipa synkeä seikkailu tällä kertaa. Ei huono kuitenkaan. 
Tässä osassa sukelletaan arjesta vieraantuneeseen ja sairaaseen "pelimaailmaan", mutta painostava tunnelma liittyy vain yhteen kirjan henkilöön, Petteriin, jonka mieli järkkyy. Jännitystä kaikesta silti seuraa.

 Kesän alussa draamaleirillä tavatun Eevin mukana Zaidalle aukeaa mahdollisuus irtiottoon tutuista kuvioista. Eevin talon kerhohuone, Petteri ja pelaaminen. Noin usein käy; on sattuman kauppaa, kuka ensiksi osuu paikalle, kehen ensimmäisenä törmää, kun ottaa askeleen kohti kiehtovaa tuntematonta.

Lukija ymmärtää, mikä pojassa kiehtoo Zaidaa. Ehkä jokunen seikkailua ja läheisyyttä kaipaava nuori huomaa Zaidan mukana, ettei kokemuksia kannata lähteä ihan sokeasti jahtaamaan. Oma tahto ja harkinta on syytä säilyttää kaikissa tilanteissa Zaidan tavoin. 

Eevi on uskottavan leikkisä ja kepeä hahmo. Hänen realisminsa ja läsnäolonsa tasoittaa pelottavatkin tilanteet. Toisaalta Zaida ei uskaltautuisi niihin ilman Eeviä. Hyvin rakennettu kuvio. Samoin muuttuvat suhteet koulutovereihin, heidänkin muuttumisensa; etääntyminen ja lähentyminen. 


Zaida pääsee vanhempiensa kanssa Intiaan, juurilleen. Kirjassa hän on vasta lentokoneessa matkalla sinne. Voi, olisi ollut kiva lukea lisää Zaidasta matkan jälkeen. 

Toivottavasti Saku Heinänen jatkaa nuorille kirjoittamista. En ole varmasti ainoa, joka toivoo tätä.

Adalmiina

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hauskaa vappua!

Pipo päässä vappuna.

Abecedario a mano
ihastuttava espanjankielinen abc-kirja on tulossa pian kirjaston kokoelmaan.
Se on saatu lahjoituksena Argentiinan suurlähetystöltä. 
Samoin alla oleva El globo rojo en la lluvia.
Sopii tähän vappuun.
Kiitos.

Hyvää vappua!

Adalmiina