maanantai 19. kesäkuuta 2017

Hyvää kesää!



Reetta Niemelän, Mia Rönkän ja Sanna Pelliccionin (kuv. ja ulkoasu)
 kesäinen Nähdään majalla, pörriäisagentit (Sammakko 2016)
 on saanut jatko-osan, Nähdään majalla, lintuagentit(Sammakko 2017; Helmetissä on erheellisesti edellisen osan kansikuva). 
Molemmat ovat mitä parhaimpia kesäkirjoja lapsille, viihdyttävää lomalukemista ja innostavat luonnon tarkkailuun. Tieto- ja tarinakirja samoissa kansissa.

Nähdään majalla, lintuagentit -kirjan kansi, tekijöiden nimet piiloutuvat osittain lehvistöön.




Kesän aikana kirjastoon tulee lainattavaksi myös aivan toisenlainen kirja, aiheensa puolesta hieman vanhemmille lapsille, toistaiseksi vain englanniksi:
Jacqueline Wilson,
Wave Me Goodbye
Random House Childs, 2017

Kiinnostava uutuus Wilsonilta. Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, päähenkilönä on 10-vuotias Shirley, joka lähetetään sotaa pakoon Lontoosta maaseudulle. 

Wilson on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, Eurooppahan on taas täynnä sotaa paenneita lapsia. Tällä kertaa he ovat tulleet kauempaa kuin oman maan sisältä. Yhtä kaikki, monet heistä ovat erossa vanhemmistaan, sisaruksistaan, suvustaan.

Shirley-nimi tuo mieleen jostain syystä L.M.Montgomeryn Annan, Anna Shirleyn. Anna-sarjassa eteen tulee ensimmäinen maailmansota. En ole vielä lukenut tätä Wilsonin uusinta kirjaa ensimmäistä kappaletta pidemmälle ja tyylillisesti sitä on tietenkin paha verrata Montgomeryyn, mutta jotain samaa näiden kirjailijoiden empaattisissa lapsikuvauksissa on.

Montgomeryn tapauksessa hänen äitinsä kuoli, kun lapsi oli vasta parivuotias; isä jätti hänet äidin vanhempien hoidettavaksi. Anna- ja Runotyttö-kirjoissa Montgomery on vakuuttava yksin jääneen lapsen tuntojen kuvaajana. Tässä kohdassa Wilson on Montgomeryn kaltainen, vaikka hänen sankarinsa ovatkin tämän ajan lapsia ja ongelmat osin hyvinkin erilaisia.

Voisi kuvitella, että Wilson pääsee synkeästä alkuasetelmasta huolimatta tarinassaan kiinni johonkin sellaiseen, joka koskee myös tätä aikaa ja tämän ajan lapsia. Joidenkin on vaikea käsittää, miten Wilsonin loputtomat avioerolapsikuvaukset, adoptiot ja vanhempien ongelmat jaksavat kirja kirjalta kiinnostaa lapsia, mutta ihmettelijät eivät aina ole itse nykyajan lapsia.

Wilsonin huumori ja mielikuvitus loihtivat taatusti jonkin yllättävän näkymän kirjan kuvaamaan menneeseen aikaan ja siinä eläviin lapsiin. Pakko lukea koko tarina...

Luontokuvaus Wilsonin kirjoista puuttuu lähes täysin, mutta hän luo niin tarkkanäköisiä sosiaalipsykologisen tiedon ja luontaisen empatian muovaamia, kieltämättä mielikuvituksellisia, mutta silti uskottavia lapsi- perhe- ja ihmissuhdekuvauksia, että ei halua mainita asiaa puutteena. Hyvin virtaava dialogi korvaa tuulen huminat ja auringonlaskut... 

Wilson on omia lapsuuden suosikkikirjojaan luetellessaan maininnut usein mm. Louisa M. Alcottin ja Frances Hodgson Burnettin, helppo uskoa, mutta monien hänen sankarittariensa tunteikkuus, puheliaisuus ja ailahtelevuus tuo muistumia juuri Montgomeryn orpotytöistä. Näitä sielukkaita, liioittelevia ja kommelluksiin joutuvia pikkutyttöjä yhdistää kaipaus saada hyväksyntää ja turvaa.

Kirjatraileri kirjasta. Amazonin kuvaus kirjasta.


Angervo ja kuusama.

Adalmiina

lauantai 27. toukokuuta 2017

Uusia Julia-kirjoja

Eva Eriksson, Lisa Moroni: Julia istuu
Eva Eriksson, Lisa Moroni: Julia syö kaiken
suom. Raija Rintamäki
Mäkelä 2017
 
Kaksi uutta suomeksi käännettyä Julia-kirjaa on tullut juuri kirjastoon.
Julian fanipiiri kasvaa ja vahvistuu. 

Eva Erikssonilla ja Lisa Moronilla on taito tavoittaa ja kiteyttää pienen lapsen arkiset puuhat tarkasti, tunnistettavasti ja hymyillyttävästi. Juliat sopivat luettavaksi kaikille 0-3 -vuotiaille mihin tahansa vuorokaudenaikaan. Sopivat isommillekin lapsille, kun opetellaan uuden kielen sanoja yms.

Kirjat kertovat lapsen iänmukaisista edesottamuksista lämmöllä; kuvitus loihtii niin päähenkilölapsen kuin  miljöönkin piirteisiin iloa ja kauneutta. 

Edelliset Julia-kirjat:

Eva Eriksson ja Lisa Moreni, äiti ja tytär, tekevät hyvää yhteistyötä. En ole aina ihan varma, kumpi kirjoittaa ja kumpi kuvittaa enemmän näitä Julia-kirjoja, mutta yleensä niiden tekijöinä mainitaan ensin äidin nimi ja sitten tyttären, mutta näyttää siltä, että uusimmassa Julia kirjassa Julia hjälper till (Bonnier Carlsen 2017) ensin mainitaan Moroni ja sitten Eriksson. Vielä edellisessä kirjassa, Julia är trött, ensin mainittiin Eriksson?

Ainakin 
kesäinen, todella viehättävä kuvakirja Varo krokotiilia! oli Lisa Morenin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama. (2014)


Julian esikuvana on Lisa Morenin tytär Julia. 
Äiti, tytär ja tyttären tytär. Elämänmakuista ja elämäniloista.

Adalmiina

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Suklaamurusten Onnenkeksi ja Zaida

Cathy Cassidy, Onnenkeksi
Suom. Ulla Selkälä
WSOY 2017

Saku Heinänen, Zaida ja taistelupari
Tammi 2017

Kaksi sarjaa tuli päätökseensä: Cathy Cassidyn Suklaamuruset-sarjan kuudes ja viimeinen osa on suomennettu ja kirjastossa; Saku Heinäsen Zaida-trilogian kolmas osa Zaida ja taistelupari on ilmestynyt ja tulossa kirjastoon.


Suklaamuruset-sarja, mitä siitä voisi lopuksi sanoa? Sarja on aika kevyt, helppolukuinen, kuitenkin koukuttava. Mikä siinä viehättää?

Sarjan ulkoasu on tunnistettava ja onnistunut. Suklaaleivonnaisteema yhdistettynä sisaruksiin ja lopussa velipuoleenkin, on oiva keksintö. Uusperhekuvio, sisarukset ja puolisisarukset. Kiiltokuvaperhe, jonka kulissien taakse saa kurkistaa ja huomaa sen kuprut ja kiemurat. Jokaisella perheen lapsella ja nuorella on oma persoonallisuutensa, omat kasvun paikkansa. Sarja on onnistunut yhdistämään ajankohtaisia ja muodikkaita teemoja. Sarja sisältää paljon tunteita.

Sarjan viidennessä osassaTanberryn sisarusparven vanhin tytär Honey vieraili isänsä luona Australiassa ja sai siellä tietää, että sisaruksilla on isän puolelta olemassa velipuoli ajalta, jolloin heidän vanhempansa olivat vielä naimisissa. Viimeisessä osassa tämä puoliveli on kertojana. 

Onnenkeksi? Aika epäuskottavaa puppua Cassidy sepittää, ennen kuin  saa päähenkilöpojan lähtemään siskopuoltensa suuntaan (hänellä on kaksi pikkusiskopuolta äidinkin puolelta), mutta tuleehan siinä samalla kuultua Jaken äidin ja isän tarina ja uusi isäpuolikandidaattikin saadaan kuviin. Jacqueline Wilsonin äidit tulevat mieleen Jaken äidistä. Samalla huomaa epäkohteliaasti toivovansa, että jatkaisipa Wilson tätä juttua, jotta siitä tulisi mehevämpi ja uskottavampi. No mutta, kyllä Cassidy oman kirjansa osaa kirjoittaa oivasti loppuun.

 Kun on jo hyväksynyt sen, että nyt mennään kliseiden, tosi-tv hutun ja pinnallisuuden ehdoilla, kerronnasta erottuu kuitenkin joitakin piirteitä, joiden vuoksi tämäkin osa lunastaa paikkansa.
 Jake on oikeastaan aika hyvin rakenneltu hahmo ja tarinassa on viihteellisyyden seassa ripaus vakavuutta ja ihmissuhteisiin liittyvää kannustavuutta, joka ei ole pahitteeksi nuorille lukijoille. 
Viimeisessä osassa saadaan purettua joitakin vihamielisyyksiä, uskalletaan katsoa tosiasioita kohti, päätetään pitää jatkossakin yhtä.


Zaida ja taistelupari. Huh, olipa synkeä seikkailu tällä kertaa. Ei huono kuitenkaan. 
Tässä osassa sukelletaan arjesta vieraantuneeseen ja sairaaseen "pelimaailmaan", mutta painostava tunnelma liittyy vain yhteen kirjan henkilöön, Petteriin, jonka mieli järkkyy. Jännitystä kaikesta silti seuraa.

 Kesän alussa draamaleirillä tavatun Eevin mukana Zaidalle aukeaa mahdollisuus irtiottoon tutuista kuvioista. Eevin talon kerhohuone, Petteri ja pelaaminen. Noin usein käy; on sattuman kauppaa, kuka ensiksi osuu paikalle, kehen ensimmäisenä törmää, kun ottaa askeleen kohti kiehtovaa tuntematonta.

Lukija ymmärtää, mikä pojassa kiehtoo Zaidaa. Ehkä jokunen seikkailua ja läheisyyttä kaipaava nuori huomaa Zaidan mukana, ettei kokemuksia kannata lähteä ihan sokeasti jahtaamaan. Oma tahto ja harkinta on syytä säilyttää kaikissa tilanteissa Zaidan tavoin. 

Eevi on uskottavan leikkisä ja kepeä hahmo. Hänen realisminsa ja läsnäolonsa tasoittaa pelottavatkin tilanteet. Toisaalta Zaida ei uskaltautuisi niihin ilman Eeviä. Hyvin rakennettu kuvio. Samoin muuttuvat suhteet koulutovereihin, heidänkin muuttumisensa; etääntyminen ja lähentyminen. 


Zaida pääsee vanhempiensa kanssa Intiaan, juurilleen. Kirjassa hän on vasta lentokoneessa matkalla sinne. Voi, olisi ollut kiva lukea lisää Zaidasta matkan jälkeen. 

Toivottavasti Saku Heinänen jatkaa nuorille kirjoittamista. En ole varmasti ainoa, joka toivoo tätä.

Adalmiina

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hauskaa vappua!

Pipo päässä vappuna.

Abecedario a mano
ihastuttava espanjankielinen abc-kirja on tulossa pian kirjaston kokoelmaan.
Se on saatu lahjoituksena Argentiinan suurlähetystöltä. 
Samoin alla oleva El globo rojo en la lluvia.
Sopii tähän vappuun.
Kiitos.

Hyvää vappua!

Adalmiina

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ihmeitä, hirviöitä ja mielikuvitus

 R.J. Palacio, Ihme
Suom. Inka Parpola
WSOY 2017

Palacion Ihme on sekä lasten että aikuisten suosikki. Se vavahduttaa, huvittaa ja parantaa suhteellisuudentajua. Puhuessaan pojasta, jolla on harvinaisen kehityshäiriön aiheuttamat kasvot, kirja valistaa ja herättää ajatuksia. Antaessaan tällaiselle pojalle, fiktiiviselle 10-vuotiaalle, mahdollisuuden kertoa itse omasta elämästään, kirja onnistuu olemaan sekä kiinnostava että eläväisen ja autenttisen oloinen.

R.J. Palacio on rakentanut tarinan päähenkilö August Pullmanin, Auggien, kertomusten ympärille - niistä koostuu n.177 sivua tarinasta. Kirjassa on viisi muutakin kertojaa, 155 sivun verran: Auggien sisko Via (Olivia), Vian poikaystävä Justin, Vian lapsuudenystävä Miranda, Auggien koulutoverit Jack ja Summer. Ja mausteena muutama sivu eri ihmisten lähettämiä kirjeitä, meilejä ja tekstareita, mm. koulukiusaajan äidin viesti rehtorille.

Samalla kun kerrotaan erikoisesta poikkeamasta ja sen kanssa elämisestä, samalla tulee kerrottua kaikkia koskettavista kasvukivuista, ystävyyden ja hyväksynnän kaipuusta, erilaisista perheistä, kiusaamisesta, raukkamaisuudesta ja urheudesta, säälimättömyydestä ja oikeudentajusta, myötätunnosta ja sitkeydestä, unelmista ja haavoittuvuudesta, elämänhalusta. 

Kertojilla on salaiset kipukohtansa, mutta he kiinnittyvät toisiinsa monin sitein ja kannattelevat toisiaan.

Kirja sopii kaikenikäisille, alkaen n. kolmasluokkalaisista yläkoululaisiin. Isosisko Via on jo 15-vuotias, samoin Miranda ja Justin. Mukana ei ole kuitenkaan mitään, mikä ei sopisi luettavaksi lukuintoiselle 9-vuotiaalle, päinvastoin - samoja tunteita on kaikilla.

 Patrick Ness (alkuperäisidea Siobhan Dowd), Hirviön kutsu
Kuv. Jim Kay; suom. Kaisa Kattelus
Tammi 2016

Äiti on syövän saartama, poika sen kauhun, että menettää äidin.
Päähenkilöpoika on 13-vuotias Conor, hirviö hänen sisäisen kamppailunsa luomus.

Siinä missä Palacion Ihme on kerrontatekniikaltaan minä-kertojien kautta lähelle tuleva, kertojien näkökulmia sommittelemalla etenevä ja tyyliltään valoisa, rakentava ja ihmisarvoa huokuva, Hirviön kutsu on intensiivisesti yhden keskushenkilön tuskan ympärille rakenneltu, avoimen tarinallisesti etenevä, pienen perheen häiriintyneen arjen, voimakkaiden tunteiden, unien ja painajaisten muodostama taistelu, jota lapsi käy yksinään, vaikka isoäiti tuleekin vähän lähemmäs, vaikka äiti on koko ajan rakas ja välittävä, vaikka etäinen isäkin tulee käymään ja yrittää vähän auttaa.

Molemmat kirjat, Ihme ja Hirviön kutsu, vastaavat 9-15 -vuotiaiden dramatiikan tajuun, persoonallisten ja voimakkaiden tarinoiden kaipuuseen, valmiuteen sukeltaa tunteiden syövereihin.

Molemmista kirjoista välittyy sepittämisen, tarinoinnin ja kertomisen mahti. Ihme on sosiaalisempi ja kannustavampi, Hirviön kutsu synkeämpi. On vaikea kuvitella, että joku ahdistuisi Ihme-kirjasta, mutta Hirviön kutsu saattaa olla jollekin 9-vuotiaalle loppua kohti turhan rankka, vaikka se alussa vaikuttaa harmittoman lapselliselta. Hirviö on kirjassa pitkään jännittävä elementti ja lopussakin sen ilmeinen tarkoitus on rohkaista ja voimistaa. Lopussa Conor voi päästää hirviöstä irti, ei vain äidistä. 

Elinikäinen seurustelu hirviön kanssa ei tekisi kenellekään hyvää, mutta jos joskus joutuu hirviön oppiin, siitä on kesytettävä itselleen tarpeettomaksi muuttuva apuri.

 Saku Heinänen, Zaida ja elovalkeat
Tammi 2015

Kun sattumalta on käsillä  myös Saku Heinäsen Zaida ja elovalkeat, sitä voi vähän vertailla edellä mainittuihin kirjoihin. 

Zaida ja elovalkeat on tarinana levollisempi, mutta vaikutukseltaan haaleampi ja hajanaisempi  kuin kyseiset kaksi kirjaa. Ajan ja paikan yhteys sitoo tapahtumat merenrantakylään, sedältä perittyyn taloon, naapurustoon ja kesälomaan, mutta mikään ei ole poikkeuksellisen erikoista, pelottavaa tai jännittävää. Naapurin Tuija ja kylän lapset eivät paljasta sismpäänsä. He jäävät vähän valjuiksi kokemuksiksi lukijalle. Keskiössä on Zaidan mielikuvitus ja eläytymiskyky. Tuijan isoäidistä tulee vähän Zaidankin.

Zaidasta ja lumienkelistä tutut äiti ja isä ovat samanlaiset huolehtivat vanhemmat kuin Auggiellakin. Zaidan vanhemmat ovat adoptiovanhemmat, mutta vanhempina omistautuneita tehtävälleen; molemmissa perheissä vanhemmat ovat valmiit tekemään kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteen.

  Ihmeessä August on Mirandalle kuin oma pikkuveli. Teini-iässä tiet hetkeksi erkanivat, mutta Miranda huomaa ikävöivänsä Vian ja Auggien perhettä, heidän vanhempiaan, koska hänen oma isänsä oli poissa ja äiti etäinen.

Ihmeessä ja Hirviön kutsussa pojat ovat kiinni äidissään. Molemmat äidit antavat tilaa irtautua ja auttavat siinä hylkäämättä lastaan. Se auttaa kasvamaan. Zaidallekin annetaan omaa aikaa ja mahdollisuuksia tehdä omia ratkaisujaan, mutta ollaan valmiita myös suojelemaan.

Kaikissa kolmessa kirjassa on kuvauksia lasten välisestä ystävyydestä, myös tyttöjen ja poikien välisestä. Zaidan kohdalla kiehtovimmat kohtaamiset ovat unta ja kuvittelua, mutta Zaidallakin on ystävä, Siiri.

Kaikissa kolmessa kirjassa on myös kiusaamistilanteita. Ihmeessä pääkiusaaja Julian on aikuisten edessä mallipoika, mutta mobilisoi lähes koko luokan Auggieta vastaan; Hirviön kutsussa Harry kiusaa Conorin voimavarojen äärirajoille; Tuija yrittää houkutella ja painostaa kavereineen Zaidaa ensin näpistelemään makeisia, sitten sukeltamaan kalliolta tuntemattomaan veteen paikassa, jossa oli itse satuttanut jalkansa ensimmäisessä hypyssään.

August kestää kiusaamisen; Conor ei lopulta kestä; Zaida ei taivu painostuksen edessä, ei sorru näpistämään eikä hyppäämään. Kaikki kolme tarinaniskijää tajuavat, että aihe on tärkeä, siitä on pakko puhua. On pakko kertoa, että kiusaaminen tapahtuu ryhmässä, että siihen osallistutaan ryhmänä; että kiusaamisesta voi selviytyä, kunhan sen saa loppumaan tavalla tai toisella.

Mitä sellaista hyvää Zaidassa ja elovalkeissa on, mitä ei ole Ihmeessä tai Hirviön kutsussa? Ainakin jo mainittu levollisuus, tuttu ympäristö, lämpimiä kesäpäiviä, jotka tunnistaa perin suomalaisiksi, hiekkaranta, uiminen, meri, elosalamat ja puuhuvila. Pienemmät ongelmat kuin kahdessa muussa kirjassa. Adoptiotausta mietityttää Zaidaa, mutta ei muserra.

Zaida ja elovalkeat on itsenäinen osa trilogiaa, jonka päätösosa Zaida ja taistelupari ilmestyy ensi kuussa, eli toukokuussa 2017. Sen verran kiinnostava Zaidan tarina on, että kolmas osa tulee varmasti luetuksi. 

Ihmeen tarinakin on kasvanut jo kirjaksi Auggie & me; siinä on kolme uutta kertojaa Auggien elämästä: jopa kiusaaja Julianilla on puheenvuoronsa. Wonder/Ihme -kirjan pohjalta tehdyn elokuvan julkaisupäivä on 17.11.2017

I'm Auggie Pullman -videossa saman kehityshäiriön kanssa syntyneet lapset ja aikuiset esiintyvät omilla kasvoillaan. 

Adalmiina

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Tavutettu maailma


Teksti Bill Scollon; kuvitus The Disney Storybook Art Team; suomentaja Suvi Clarke, Vaukirja 2016.

Muistaminen, muistot, unohtaminen, vanhemmat, perhe.

 (Sekä Pixarin animaatioista että) Disneyn The Disney Storybook Art Teamin  kirjankuvituksista voi olla montaa mieltä, mutta Doria etsimässä -kirjaa voi käyttää joskus lasten kanssa sisällön teemojen ja yksityiskohtien vuoksi, ei vain tarinan itsensä takia. 
Sitä paitsi, kirjalla on kultainen selkä.

Suomentaja on vähän suolannut/maustanut juttua, kuten aukeamakuvasta huomaa.


Kuusiosaisessa Tavutettu maailma -kirjasarjassa on lyhyt tietopaketti jokaisesta Suomen tunnustamasta itsenäisestä valtiosta. Teksti on tavutettu, joten kirjat sopivat lukemaan opettelevalle, suomea vasta vähän osaavalle,  luku- ja kielitaitoa kartuttavalle lapselle tai aikuiselle.


Jaana Palanterä, Aivo Blum (Lector 2016)


Aiemmin samoilta tekijöiltä on ilmestynyt Tavutettu eläinkirja -sarja; nisäkkäistä, linnuista, niveljalkaisista ja nilviäisistä, koti- ja lemmikkieläimistä, sammakkoeläimistä ja matelijoista sekä kaloista. Samoille kohderyhmille kuin edellä. Lector Kustannus, 2015.


Eläimistä, luonnosta ja yhteistyöstä kuvakirjassa:
 Suzanne Chiew: Mäyrä ja valtava vesipula


Kotomaata monelta eri suunnalta kuvaavia kirjoja ja kirjalistoja löytyy Helmet.fi lastenosiosta:

Keväistä huhtikuuta, vaikka etelässäkin on vielä vähän lunta maassa,
Adalmiina

tiistai 28. helmikuuta 2017

Tarinoita Kalevalan päivänä

 
 28.2.2017 - Kalevalan päivä
Suomen kansalliseepos Kalevala on niin monipuolinen tarinakokonaisuus sankareineen ja surkimuksineen, että sen nimikkopäivänä voi esitellä pari hassua kirjaa, joissa sankaruutta, arkea ja ystävyyttä kuvataan huumorilla, mutta onnistutaan silti kertomaan maailmasta jotakin todellista.

Kuvittaja Jim Field; suomentaja Peikko Pitkänen
Otava 2017

Nykylapsille luetaan jo pieninä lapsosina luonnontieteellisiä tosiasioita sisältäviä lastenkirjoja, ja he näkevät pienestä pitäen TV:stä luontodokumentteja, mutta kaunokirjallisuuskin voi kertoa joitakin tosiasioita humoristisen ystävyyskuvauksen muodossa. Lapsi huvittuu omalla tavallaan, aikuinen omallaan. 


Suomentaja Merja Helanen
WSOY 2017

Neropatti-kirjoissa on hauskaa se, että niissä puhutaan aina kirjoista, kirjallisuudesta, kirjailijoista, kirjastoista, lukemisesta ja sisällön ymmärtämisestä. Tälläkin kerralla puhutaan niin runoista kuin kauhukirjoista. Myös suosituimpien kirjasarjojen plagioinnista (!).

Audiovisuaalinen ilmaisu, pelit, elokuvat jne. ovat niin ikään kirjojen vakioantia. Tällä kertaa Greg ja Rowley yrittävät tehdä jopa omaa elokuvaa. Sitä ennen puuhastellaan soittimien parissa. 

Komiikka ja huumori sekoittuvat; loputtomaan, sattumuksesta toiseen uskomattomaan sattumukseen siirtyvä kohkaaminen sisältää hellyttäviä hetkiä. Yhtä sopivaa tai sopimatonta kuin on puhua Neropatin päiväkirjasta Kalevalan yhteydessä, on puhua Aku Ankasta Gregin yhteydessä, mutta jotain samaa heissä on. 

Greg on kuitenkin todellisesta maailmasta, Aku etäisemmästä mielikuvitusympäristöstä. 
Voisiko Aku sanoa:
"Aluksi mä luulin, että se oli pelkkää läppää, mutta niiden olohuoneessa oli KIRJAHYLLY telkan paikalla.! (Mts. 90)

Adalmiina